Tiistai 30.8.2011 Vauhtiin taas

Aiheellinen ja tarpeellinen kesätauko on pidetty. Kesälomalla palautuminen työstä, lopullisesti alkuvuoden eduskuntavaalikampanjasta sekä kaikista luottamustoimista onnistui hyvin. Parhaiten se minulta luonnistui lisäämällä omaa liikuntaa, lukemalla kirjoja, viettämällä aikaa perheen kanssa ja askaroimalla normaaleja kodin töitä koko perheen voimin. Palautumista edesauttoi luonnollisesti hyvät kesäkelit ja kahdet ihanat kesäjuhlat eli häät. Oman pikkusiskon häitä seurasi tyttäremme kummisedän häät.

Juhlia arjen keskellä saisi olla vaikka enemmänkin.

* * *

Välillä tuntuu, ettemme osaa nauttia tässä ja nyt-elämästä. Kaikkihan on mitä suurimmissa määrin tässä ja nyt. Siitä muistutti taas yksi lähiajan kauhutapaus, kun naapurimaassamme Norjassa riehui kymmeniä nuoria tappanut Breivik. Samalla kun koko Pohjolan turvallisuutta horjuttanut yksittäinen toimija teki tuhojaan, olivat siskoni hääjärjestelyt kuumimmillaan. Hääjärjestelyissä oli mukana myös siskoni läheinen ystävä ja kaaso, joka asuu nykyisin Norjassa norjalaisen miehensä kanssa, ihan Oslon kupeessa. Miten siis tämä iso juttu yhdistyi yksiin pieniin häihin...Elämä on ihmeellistä. Elämä on tässä ja nyt.

* * *

Breivik sai aikaan jotain peruuttamatonta, kuten Suomen kouluampumiset Jokelassa ja Kauhavalla muutama vuosi sitten. Unohtuvatko tragediat liian pian? Niiltä, jotka ovat menettäneet läheisiään, ei varmasti unohdu koskaan. Entä meiltä muilta, joita kauheudet eivät ole liipanneet ihan vierestä...?

* * *

Kesään kuuluu tietty kepeys, usein jopa uutispimennossa oleminen, ohueksi lipareeksi kuihtuva pääuutislehti Hesari. Sadat, jopa tuhannet kesätapahtumat täyttävät Suomen. Kesäfestarit ovat levittäytyneet jo pienempiinkin kaupunkeihin, jopa kyliin. Markkinoita riittää. Kesällä luonnon lisäksi suomalainen ihmisluontokin herää eloon, nauruun, iloon. Nollaamista varmaan tämäkin. Tarpeellistakin varmasti.

* * *

Maailma ei kuitenkaan pysähdy - kesälläkään. Sotia soditaan, nälkää nähdään, itkuja itketään. Eletään eteenpäin. Somalian pakolaisleirit täyttyivät kesän aikana. Nälänhätä on maassa hurja. Yle raportoi pari viikkoa sitten järkyttävän kuvamateriaalin kera, miten nälkiintyneet lapset eivät jaksa muuta kuin maata apaattisena. Millaista elämää se on, että pieni elämänsä alussa oleva lapsi taistelee elämästään luurangon laihana ja yrittää pysyä hengissä, vaikka keuhkosairaudet ja muut taudit pääsevät vallalle, kun mitään ravintoa ei ole, saati lääkkeitä, hoitoa. Ei se olekaan elämää. Se on henkiinjäämistaistelua.

* * *

Eräs tuttu sanoi, ettei hänen nälkänsä pysy poissa sillä, että tietää jossain päin maailmaa ihmisten näkevän nälkää. Tottahan se on. Se, että me täällä Pohjolassa hyvinvoinnin yltäkylläisyydessä jättäisimme leipämme syömättä, ei auta somalialaisia siellä pakolaisleireillä, ei se auta romanialaisia Suomen kaduillakaan. Mutta meillä on kuitenkin voimia tehdä jotain - aloittaa vaikka lähempää, läheltä. Joskus pitää aloittaa itsestä.

Aktiivinen syksy on aluillaan...