|
Tiistai 28.7.2009
Raskauttava asianhaara
Suomen nuorin europarlamentaarikko Riikka Manner "kohahdutti" kansaa ilmoittamalla loppuvuodesta syntyvästä esikoisestaan. Osa kansasta älähti, että Riikan olisi tullut ilmoittaa raskaudestaan kampanjan kuluessa. Raskauden "piilottamista" tai "salaamista" pidetään äänestäjien huijauksena! Siis mitä? Missä Suomessa ja missä ajassa me elämme?
Ensinnäkin raskaus ei saa olla työnhaussakaan este (vaikka varmasti näin todellisuudessa usein on). Vaalikampanjahan on mitä suuremmissa määrin "työnhakua". Ystäväni haki vuosia sitten erään varsinaissuomalaisen kunnan yläasteen biologian lehtorin virkaa vatsa jo somasti esillä. Hän sai viran, vaikka käytännössä ehti hoitaa virkaa vain muutaman viikon, kun äitiysloma jo alkoi. Hän myös piti täysimittaisen äitiysloman.
Itse sain tietää odottavani toista lasta, kun olin juuri saanut uuden (nykyisen) toimeni. Ennen kuin pääsin aloittamaan nykyisessä toimessani, oli raskaus jo pitkällä. Muutaman naispuolisen suhtautuminen asiaan oli yllätys: en saanut kannustusta, enkä tukea, vaan enemmänkin ihmettelyä, miten huonosti olinkin ajoittanut raskauteni! Kun nuorimmaisemme oli viiden kuukauden ikäinen, palasin jo töihin. Osittain itseeni kohdistuvista (työ)paineista, osittain perheen ratkaisusta: isäkin halusi jäädä kotiin hoitamaan kuopustamme ja sai näin irtiottoa omasta työstään.
Nämä arjen kommentit ja ihmisten suhtautumiset nostavat esiin sen tosiseikan, ettei meillä Suomessa(kaan) olla vielä lähelläkään tasa-arvoista ja tasavertaista yhteiskuntaa. Biologia nyt sattuu menemään niin, että nainen synnyttää ja sitä ennen on raskaana sen noin 40 viikkoa. Kilpailuhenkinen ja "kaiken haluava" yhteiskunta ei vain meinaa sallia naiselle näitä raskauksia ja sen iloja. Raskaudesta ei voi iloita, kun jonkun mielestä hetki on väärä! Milloin naisella sitten on oikea hetki olla raskaana? Tai äitiyslomalla?
Riikka on hienosti puolustanut omaa raskauttaan ja kertonut siitä julkisuuteen vasta nyt, kun raskaus ensinnäkin on varmasti turvallisen pitkällä. Kuinka moneen äänestäjään olisikaan vaikuttanut tieto siitä, että Riikka on raskaana? Näiden nyt tulleiden kommenttien valossa ilmeisen moneen. Riikka ei välttämättä olisi meppi, jos raskaus olisi ollut pitemmällä kampanjan kuluessa.
Lähes samanaikaisesti RKP:n uudesta mepistä tulee isä. Eipä siitä ole noussut kansallista haloota!
Suomen ilmapiiri on välillä niin patavanhoillista.
Toivon Riikan nauttivan raskaudestaan ja sitten myöhemmin äitiyslomastaan, joka pakostakin jää lyhyehköksi työpaikan eli EU:n takia. Onneksi lapsella on myös isä. Meidän perheessä on kaksi tervejärkistä ja hyvinvoivaa lasta, vaikka niiden hoitoon ja kasvattamiseen onkin perheen isä osallistunut selkeästi keskimääräistä enemmän :)
Maanantai 13.7.2009
Kampanjakansio kiinni, toinen auki
Kesälomani toisen viikon alkajaisiksi pääsin kotona viimein työhuoneen paperipinoon käsiksi. Siihen antoi vauhtia ulkona ripotteleva sade ja takaraivossa takova hellittämätön ajatus siitä, että vaalit ovat tulossa, vaalit ovat tulossa. Luonteelleni on ominaista, että pääkoppa pitää olla "kunnossa" entisistä, vanhoista projekteista ennen kuin uuteen pääsee kunnolla käsiksi. Pääkoppa puolestaan vaatii sen, että paperit mapitetaan arkistokuntoon, jotta uutta pinoa voi alkaa kasvattaa.
Näin sain siis EU-vaalikampanjan (runsaan puolen vuoden) ajalta tulleen paperipinon ja yhden sekavan hyllyllisen käytyä läpi. Roskiin lähti paljon, arkistoitavaksi mappiin tärkeimmät ja tilitys ja kampanjaselvitys tuli tehtyä. Nyt voin siis keskittyä täysillä ja "puhtaalta pöydältä" tuleviin syksyn uusintavaaleihin täällä Vihdissä. Ja täysin puhtaalta vaalitililtäkin. Kunhan viimeinenkin lasku on tililtä maksettu, näyttää Sarin vaalitukiryhmän tili valitettavasti puhdasta miinusmerkkistä tulosta :(
Miinukset katetaan tietysti omasta pussista.
EU-vaalikampanjan tilitys
Tulot + 17 274, 00 euroa
- puoluetuki 4200,00
- muut yhdistykset 8666,00
- Sari-lehden ilmoitustulot 1550,00
- yksityishenkilöiden tuki yht. 2218,00
- vaalipaitamyynti tulot 640,00
Menot 18 189, 00 euroa
- painettu materiaali 7217,09
- mainosmateriaali yms 3651,90
- lehti-ilmoitukset 5045,11
- nettisivut 1098,00
- kampanjan matkustuskulut & tilaisuudet 1176,90
Kampanjan kuluja katettu omalla rahalla 688,90e
Saatavia tulossa vielä vaalipaidoista
|