Etusivu - Sari - Työ- ja tehtävähistoria - Sarista sanottua - Blogi - Lehdistökuvat - Ota yhteyttä - Linkit

2009
 
 
2008
 
 
2007
 
Tiistai 29.12.2009
"Vallan" vasemmalta puolelta
 
Pyydetty poliittinen tilannekatsaus Luoteis-Uusimaa-lehteen
(kirjoituksen väliotsikointi lehden toimituksen)
 
Menneitä kuukausia taaksepäin kelatessa hämmästyy, mitä kaikkea vihtiläisessä kunnallispolitiikassa on tapahtunut. Tammikuussa valtuusto aloitti hiukan varpaillaan, kun korkeimmassa hallinto-oikeudessa oli valitus sisällä hallinto-oikeuden vahvistamasta vaalituloksesta. Vaadittiin uudet vaalit ja uusi vaalikampanja, joka elo-syyskuussa käytiin toisenlaisista asetelmista kuin vuotta aikaisemmin. Maailmanlaajuisesti kovaa kolahtanut taloustaantuma oli käsinkosketeltava. Kuntalaisten innoton asennoituminen uusintavaaleihin oli pelottavaa: näinkö huonosti vihtiläinen arvostaa demokratiaa ja ennen kaikkea lähidemokratiaa? Äänestysprosentti oli järkyttävän alhainen, kun vain niukasti yli 40 prosenttia vihtiläisistä äänesti uudestaan.  Valta-asetelmat eivät muuttuneet, mutta Vasemmistoliiton tulos oli hyvä: 0,8 prosenttiyksikön nousu kokonaiskannatuksessa. Henkilökohtainen suuri ääntenlisäys antoi itselleni lisäuskoa toimia kuntalaisten puolustajana vaikeinakin aikoina.
 
Oikeistoväritteinen
valtuusto
 
Vihdin poliittinen kartta on oikeistoväritteinen. Kolmen valtuutetun valtuustoryhmänä Vasemmistoliitto on pieni. Vahvuutemme on sopiva sekoitus kokemusta, erilaista asiantuntemusta ja uutta innostusta.  Vahvuudeksi on osoittautumassa myös johdonmukainen valtuusto- ja lautakuntatyöskentely.  Vasemmistoliitto kulkee vaalilupaustensa linjalla.
Näin läheisestä aikaperspektiivistä on vielä vaikea hahmottaa ”suurta” kokonaiskuvaa päättyneestä valtuustovuodesta. Päällimmäiseksi nousee kuitenkin kolme erityispiirrettä: Vihdin poliittinen työskentelytapa, vihtiläinen hallintotapa ja lautakuntien rooli.  
Vihdissä poliittinen johto ja virkamiesjohto ovat kuin vastapuolella, taistelupareina.  Rakentavampaa ja kestävämpää olisi yhteistyössä hakea ratkaisuja kuntalaisten hyvinvoinnin turvaamiseksi.  Hyvä hallintotapa edellyttää virkamiesvalmistelulta objektiivisuutta ja asiantuntemusta.  Täällä esiin pistävästä vastakkainasettelusta herää kysymyksiä: miksi viranhaltijoiden valmisteluihin ei luoteta ja mikä on johtanut tähän luottamuksen puutteeseen? Poliittinen ilmapiiri on valmiiksi virittäytynyt tähän tietynlaiseen ”viranhaltijavastaisuuteen”. Se ei ole kuntalaisten parhaaksi.
 
Hyvä hallinto
hukassa
 
Kuntalaki edellyttää, että päätöksenteossa voidaan luottaa valmisteluun ja päätökset tehdään kuntalaisten edun mukaisesti; ja että hyvä hallinta on johdonmukaista ja läpinäkyvää. Kuntaa johtava kokoomus ja vanavenessä kulkeva keskusta sortuivat syksyn kuukausina toimimaan aivan päinvastoin. Vuoden viimeiseen valtuustoon tuotiin neljäs versio säästöesityksistä, vaikeita säästölinjauksia ei valmisteltu muille valtuustoryhmille riittävän avoimesti, eikä riittävän ajoissa. Kunnan strategiasta päätettiin samalla tavalla. Strategia haluttiin jyrätä läpi, vaikka kaikki puolueet eivät olleet siihen valmiita. Kommenteille ja vaikuttamiselle ei annettu tilaa. Hyvä hallintotapa on ollut valitettavan hukassa erityisesti tämän syksyn ajan. Tämä menee poliittisen oikeistojohdon piikkiin, ei viranhaltijoiden. Valtuusto vastaa strategisista linjauksista, myös henkilöstön osalta. Tällä hetkellä meillä on valtuuston hyväksymä strategia, mihin Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei henkisesti sitoudu, kuten ei muutama muukaan?        nbsp;valtuutettu. 
Vielä pahemmin on asia henkilöstölinjausten kanssa. Valtuutettujen kuuluu kunnallisessa päätöksentekoprosessissa näyttää todellinen henkilöstöjohtamisen suunta.  En ole varma, onko tämä ymmärrys kaikilla valtuutetuilla.  Valtuusto ei päättänyt yksimielisesti henkilöstöön kohdistuvista säästöistä, päätös oli oikeistopuolen ja muutamien pienpuolueiden.  Media johdattaa kirjoittelullaan harhaan, kun ratkaisevista asioista uutisoidaan ”valtuusto päätti”, silloin kun äänestyspäätöksenä syntynyt ratkaisu jää voimaan.  
Hyvä hallintotapa edellyttää johdonmukaisuutta. Miten on Vihdissä? Sama valtuutettu äänestää lautakunnassa toisin kuin valtuustossa samasta asiasta. Valtuustosalissa saatetaan pitää puhe asian puolesta ja sitten äänestetään vastaan tai tyhjää. Tämä ei ole johdonmukaista hallintoa, mihin valtuutetun pitäisi pyrkiä.  Toistaiseksi minulle on jäänyt vähän hämäräksi lautakuntien lopullinen valta tässä kunnassa. Tuntuu, että lautakunnat ovat osittain turhia, kun päätökset kuitenkin tehdään kunnanhallituksessa tai valtuustossa. 
Tulevalta toiselta valtuustovuodelta toivon rakentavampaa yhteisiin päämääriin katsomista. Politiikka on myös kompromissien tekemistä: kahden pahan välillä valitaan pienempi paha. Kompromissien tulisi syntyä vuorovaikutuksessa poliittisen ja virkamiesjohdon välillä, vuorovaikutuksessa eri poliittisten ryhmien välillä. Valtuustoasiain neuvottelukunta on hyvä elin (sellaista ei joka kunnassa ole). Sen rooli on kuitenkin hukassa, kun asioita ei tuoda neuvoteltavaksi, vaan suuret ryhmät (vallanhaluisesti) osoittavat yhteisen pöydän ääressä, mitä he tulevat asiasta päättämään.
 
Sari Virta
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja
 
Perjantai 18.12.2009
Oikeistovaltuutetut äänestivät valtuustolta valtaa pois
 
Mielipidekirjoitus Luoteis-Uusimaa-lehdessä tänään
 
Molemmat paikallislehdet ovat uutisoineet maanantaisen (14.12.) budjettivaltuuston päätöksistä. Lopputuloksena saimme vuodelle 2010 alijäämäisen ja kuntalaisten kannalta vahingollisen budjetin. Vallan avaimet tässä kunnassa ovat kokoomuksella ja keskustalla, joilla on määräenemmistö niin valtuustossa kuin kunnanhallituksessakin. Oikea puoli on koko syksyn jyrissyt ensi vuoden taloustilanteesta, mutta silti varsinaisten säästöesitysten tekeminen jäi luvattoman myöhäiseen vaiheeseen. Lisäksi oikeisto jyräsi marraskuun valtuustossa kunnanjohtajan esittämän ja vasemmiston kannattaman tuloveroprosentin noston. Veroprosentin nostolla olisi kassaan saatu 3 miljoonaa euroa ja elintärkeitä palveluja turvattua. Myöskään vaarallisiin ja vahingollisiin henkilöstösäästöihin ei olisi tarvinnut mennä. Oikeiston kummallinen ja taitamaton vastuunkanto tuli esiin budjettivaltuustossa, mihin tuotiin viime hetkillä henkilöstösäästöesitys uudessa muodossa, vaikka kunnanhallituksessa samat henkilöt olivat vain viikkoa kahta aikaisemmin päättäneet rajusta henkilöstösäästöstä (30 henkilötyövuotta).
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ilmoitti jo veroprosenttia päätettäessä marraskuun kokouksessa, ettemme hyväksy henkilöstöön kohdistuvia säästöjä. Ei ole oikeudenmukaista, että kunnan palveluista huolehtiva, jo äärirajoilla työskentelevä henkilöstö laitetaan luopumaan lomarahoistaan tai palkastaan. Irtisanomisia emme myöskään hyväksy. Henkilöstösäästöt vaikuttavat palveluiden laatuun ja tietävät jopa palvelujen lakkautuksia. Lisäksi lapset laitetaan säästöjen sijaiskärsijöiksi mm. opettajien sijaiskiellolla. 
Oli äärimmäisen ikävää, että oikeistovaltuutetut äänestivät SDP:n tekemää ponsiesitystä vastaan, missä vaadittiin, että nyt kohdistamaton ja epäselvä henkilöstösäästöpäätös (30 henkilötyövuoden säästö vuosien 2010-2012 aikana) tuodaan vuoden 2010 osalta valtuuston päätettäväksi. Tämän päätösvallan kokoomuslaiset ja keskustalaiset valtuutetut riisuivat valtuustolta! Käsittämätöntä. Ovatko kuntalaiset todella äänestäneet valtuutetut näin hoitamaan yhteisiä asioita = riisumaan valtaa itseltään valtuustolta? Kunnan työntekijät saivat ikävän joululahjan, kun joutuvat joulun yli ensimmäiseen kunnanhallituksen kokoukseen jännittämään, mitä henkilöstösäästöjä se tekee vuoden 2010 osalta? Henkilöstöä vaaditaan myös 910 000 euron vapaaehtoisiin säästöihin ensi vuoden aikana.
 
Vihti-lisä sadoille,
leikkauksia tuhansille
 
Vihti-lisä on ei-lakisääteinen kunnan maksama kotihoidontuki lapsiperheille, jos perheen alle 2-vuotiasta lasta hoidetaan kotona. Kunnanjohtaja esitti Vihti-lisän lakkauttamista 1.3.2010 alkaen.. Tämä olisi tiennyt 570 000 euron säästöjä. Vasemmistoliitto olisi ollut tähän valmis, mutta kannatti lopulta SDP:n ja Vihreiden esitystä Vihti-lisän muuttamisesta tulosidonnaiseksi. Summalla olisi kuitenkin voitu ostaa enemmän palveluja Karviaiselta, mistä nyt puolestaan jouduttiin säästämään 500 000 euroa. Vihti-lisä on siinä mielessä kallis ratkaisu, että se hyödyttää alle 300 lasta. Sen sijaan Karviaisen säästöt ja leikkaukset vaikuttavat kaikkiin lapsiperheisiin, työssäkäyviin ja ikäihmisiin. Vihti ostaa Nummi-Pusulaan ja Karkkilaan verrattuna huonommin palveluja Karviaiselta esimerkiksi lapsiperheille. Vihti ei tarjoa uuden neuvola-asetuksen mukaisia palveluja lapsille. Vihdissä ei ole asetuksen mukaisia laajoja neuvolatarkastuksia 4 ja 18 kuukauden ikäisille vauvoille. Kaikki lasten vastaanottoajat ovat ajallisesti lyhyempiä ja sisällöllisesti niukempia kuin pitäisi. Myöskään 4-6 viikon ikäisen vauvan lääkärin tarkastuksia ei ole.
Kouluterveydenhuollossa määräaikaistarkastukset ovat vain joka toinen vuosi, vaikka pitäisi olla joka vuosi. Ekaluokkalaisille ei ole lääkärintarkastusta. Opiskelijaterveydenhuollossa ei tarjota lääkärintarkastusta lainkaan. Näin ”hyvin” Vihti siis ostaa Karviaiselta palveluja lapsille ja nuorille.
Nämä heikennykset ovat Vihdin kunnan ja Karviaisen välisessä vuosisopimuksessa jo sisällä ja päälle säästettiin vielä 500 000 euroa Karviaisen eri-ikäisten ihmisten palveluista.
Missä on siis oikeudenmukaisuus tarjota kaikille kuntalaisille peruspalveluja? Millä logiikalla oikeisto karsii rajusti kaikkien kuntalaisten lakisääteisiä palveluja ja säilyttää ei-lakisääteisiä? Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä nyt säästettiin väärissä paikoissa!
 
Sari Virta
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän pj
 
Tiistai 15.12.2009
Valtuusto ei ole lasten asialla
 
Eilinen valtuusto meni oikeiston ohjauksessa. Kaikki vasemmalta tai vihreiltä tulleet esitykset kumottiin äänestyksissä. Parissa asiassa äänestys meni erittäin tiukille, kun pienpuolueet äänestivät vasemmiston mukaan ja oikealta tuli yksi ääni. Lopputulos on kuitenkin se, että lasten ja nuorten palveluista säästetään, samoin säästetään ikäihmisten palveluista mm. perusturvakuntayhtymä Karviaisen palveluissa. 
 
Samanaikaisesti oikeisto kuitenkin saa kaiken näyttämään siltä, että Vihti ja valtuusto on erittäin lapsimyönteinen, kun ei lakisääteinen, vapaaehtoinen kotihoidon tuki Vihti-lisä säilytettiin budjetissa. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä oli jopa valmis tukemaan kunnanjohtajan alkuperäistä esitystä poistaa Vihti-lisä kokonaan, koska 570 000 euron Vihti-lisää on tänä vuonna maksettu 270 lapselle. Nykyisessä taloustilanteessa se valitettavasti on erittäin kallis ratkaisu, kun samanaikaisesti säästettiin perusturvakuntayhtymä Karviaisen vuosisopimuksesta 500 000 euroa. Tämä puolen miljoonan euron säästö koskettaa tuhansia kuntalaisia! Tämä säästö olisi voitu välttää, jos Vihti-lisä olisi poistettu! Nyt oikeisto oikeasti saa homman näyttämään siltä, että Vihti on lapsiystävällinen ja erityisesti tietysti sen, että oikeisto on lapsiystävällinen! Kuntalaiset saatiin hämättyä siltä, että lakisääteisistä, kaikille kuuluvista peruspalveluista leikataan, karsitaan ja säästetään, mutta silti maksetaan ei lakisääteis             tä, vapaaehtoista Vihti-lisää alle 2-vuotiaasta kotona hoidettavasta lapsesta. Valitettavasti Vihti-lisän vaikutuksesta päivähoidon tarve kunnassa ei kuitenkaan ole laskenut.
Vasemmistoliitto, demarit ja vihreät esittivät Vihti-lisän maksamista tulosidonnaisena. 
 
Valtuuston päätöksistä ja päätösten vaikutuksista kirjoitan lähipäivinä päivittäin lisää. Tässä eiliset ryhmäpuheeni kuuteen tuntiin venyneessä ja puolilta öin päättyneessä vuoden viimeisessä kokouksessa:
 
* * * * * 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäpuhe
ARVOISA PUHEENJOHTAJA
HYVÄT VALTUUTETUT JA SEURAAMASSA OLEVAT KUNTALAISET
 
 
Perusturvakuntayhtymä Karviainen hakee edelleen toimintamuotojaan. Tavoitteena on ensi vuonna vakauttaa aloitetut uudistukset ja jalkauttaa ne lopullisesti käytäntöön. Karviaisen talousarviokirjassa vuodelle 2010 on hyviä tavoitteita, mutta niiden toteutumisuhka on ilmeinen, jos Vihdin ja Karviaisen välisen vuosisopimuksen tasosta karsitaan 500 000 euroa.
 
Tämän vuoden heinäkuussa tuli voimaan asetus neuvolatoiminnasta, kouluterveydenhuollosta ja lasten ja nuorten ehkäisevästä suun terveydenhuollosta.
Kuten Karviaisen ja Vihdin kunnan välisestä vuosisopimuksesta voimme todeta, meillä ei lastenneuvolatoiminta ole asetusten mukainen. Uusi lastensuojelulaki, joka tuli voimaan puolestaan vuoden 2008 alussa, määrittää nimenomaan ennaltaehkäisevän toiminnan resurssointia. Tästä tehtävästä Vihti nyt edelleen säästää. On säästänyt jo vuosia, kun resurssi ei ole ollut valtakunnallisten suositusten mukainen. Nyt ei enää puhuta suosituksista, vaan asetuksesta. Uusi asetus antaa siirtymäaikaa 1.1.2011 saakka. 
 
Vihdissä ei ole vuosiin tarjottu, eikä ensi vuonnakaan tarjota 4 ja 18 kuukauden ikäisille vauvoille laajoja neuvolatarkastuksia. Lisäksi kaikki lasten vastaanottoajat ovat ajallisesti lyhyempiä ja sisällöllisesti niukempia kuin pitäisi. Lastenneuvolasta ei myöskään tarjota 4-6 viikon ikäiselle vauvalle lääkärin tarkastusta. 
 
Koulu- ja opiskelijaterveydenhuollossa on sama tilanne: resurssi ei ole valtakunnallisten suositusten mukainen, joten sillä ei pystytä vastaamaan 1.7.2009 voimaan tulleen asetuksen mukaisiin tarkastuksiin ja muihin toimenpiteisiin. Kouluterveydenhuollossa määräaikaistarkastuksia ei kyetä tuottamaan joka vuosi, vaan tarkastukset toteutetaan joka toinen vuosi. Ekaluokkalaisille ei tarjota lääkärintarkastusta. 
 
Opiskelijaterveydenhuollossa ei tarjota lääkärintarkastusta lainkaan. Näin ”hyvin” Vihti siis ostaa Karviaiselta palveluja lapsille ja nuorille. Samanaikaisesti tässäkin salissa on puhuttu ja varmasti jatkossakin puhutaan varhaisen puuttumisen tärkeydestä ja ennaltaehkäisevän toiminnan säästävästä luonteesta. Mutta puheilla ei kyllä aikaansaada toimintaa. Vihtiläislapset ovat monessa asiassa eriarvoisessa asemassa muihin suomalaislapsiin verrattuna, siis valitettavasti heikommassa asemassa.
 
Nummi-Pusulan ja Karkkilan osalta tämä uusi neuvolatoiminnan ja kouluterveydenhuollon asetus toteutuu. Perusturvakuntayhtymän sisällä siis naapurikuntien lapsilla on paremmat peruspalvelut. 
 
Karviaisen ja Vihdin kunnan vuosisopimukseen kunnanhallitus esittää 500 000 säästötavoitetta. Virkamiesten esittämät säästökohteet ovat jo valmiiksi sellaisia, mitkä eivät voi toteutua. Miten tässä taloustilanteessa ja tulevaisuuden visioilla on edes realismia esittää, että toimeentulotuen puolella voitaisiin säästää, kun tässä kokouksessa olemme jo aikaisemmin hyväksyneet Karviaisen tämän vuoden ylityksiä juuri näissä menokohdissa? Kun toimeentulopuolelta leikataan määrärahoja, jää harkinnanvarainen toimeentulotuki kokonaan käyttämättä. Monelle lapsiperheelle ja heikompiosaiselle harkinnanvarainen toimeentulotuki olisi erittäin tärkeä perheiden tukemisessa ja syrjäytymisen ehkäisemisessä.
Lastensuojelun jälkihoidosta ollaan leikkaamassa yli 70 000 euroa, kun jälkihoito ei tälläkään hetkellä ole toimivaa. 
 
Ikäihmisten laitoshoidon ostopalveluista ja asumispalveluista ei pitäisi karsia. Silloin hoitoketju katkeaa ja kustannukset siirtyvät hoitoketjun alkupäähän eli kalliiseen erikoissairaanhoitoon. 
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä kunnanhallituksen puheenjohtajan esityksestä lähtenyt 500 000 euron säästövaatimus Karviaisen ja Vihdin kunnan välisestä vuosisopimuksesta on jo valmiiksi epärealistinen ja säästöt eivät tule toteutumaan. Miksi valtuusto asetetaan naurunalaiseksi tekemällä jo valmiiksi epäonnistumaan tiedetty päätös? Eikö oikeistolla ole kykyä ja ymmärrystä arvioida asioita oikein, vaan tehdä tietoisesti alimitoitettu vuosisopimus?
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän esitys:
 
sivu 29, listan asianro 6:
 
Vihdin Vasemmistoliitto ei hyväksy 500 000 euron säästöä perusturvakuntayhtymä Karviaisen talousarviosta 2010.  Esitämme rahan palauttamista takaisin (500 000 euroa).
 
* * * * * *
ja illan toinen puhe:
 
VALTUUSTO 14.12.2009
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän ryhmäpuhe
ARVOISA PUHEENJOHTAJA
HYVÄT VALTUUTETUT JA SEURAAMASSA OLEVAT KUNTALAISET
 
Me valtuutetut olemme tänään vaikeassa tilanteessa etsimässä miljoonien säästöjä ja samalla meidän tulisi kattavasti huolehtia kuntalaistemme hyvinvoinnista. Osittain tämän iltainen ”jännitysnäytelmä” olisi voitu välttää sillä, että marraskuun valtuustossa olisimme korottaneet tuloveroprosenttia ja saaneet kunnan kassaan 3 miljoonaa euroa. Haluan tässä muistuttaa, että osa tämän illan kipeistä päätöksistä on oikeistovetoisen valtuustomme aikaansaannosta! Tämä valtuusto ei tehnyt yksimielistä päätöstä olla korottamatta kunnallisveroprosenttia, se oli äänestyspäätös. Oikaistakoon tämä osalla kuntalaisista oleva virheellinen käsitys samalla!
 
Illan esityslista on kuntalaisten kannalta kamala. Budjettiesitys sisältää leikkauksia kunnan palveluista erittäin ikävällä tavalla. Päätöksistä kärsivät eniten lapset ja nuoret ja lapsiperheet. Me mainostamme olevamme kasvukunta, joka on avosylin valmis vastaanottamaan lapsiperheitä, mutta ei valmis huolehtimaan palveluista.
 
Tämän syksyn sijaiskielto kouluissa on jo vaikuttunut lapsiin. Normaalitahdillakin oppivat lapset ovat kohdanneet vaikeuksia, kun luokassa ei olekaan opettajaa, vaan oppilaat joutuvat itsenäisesti tekemään esimerkiksi matematiikan tehtäviä. Miten tämä on mahtanut vaikuttaa hitaammin oppivaan lapseen? Pieneltä koululaiselta ei voida vaatia jopa usean peräkkäisen päivän ajan itsenäistä opiskelua. Se kuuluu vasta myöhemmin opiskelumetodeihin, ei peruskoulun alaluokille. Perusopetuksen oppimistavoitteet eivät toteudu sijaiskiellon aikana.
Olemme viime päivinä saaneet lukea ääritapauksiin edenneistä kiusaamistapauksista kouluissa, väkivallasta ja pahoinpitelyistä. Pitääkö Vihdissäkin tapahtua jotain vakavaa, ennen kuin havahdutaan, missä menee säästämisen raja? Mielestämme sekin on jo tarpeeksi kamalaa, kun nuori joutuu koulutovereidensa edessä nolatuksi housut kintuissa. Voimme vain arvailla, mitä vaikutuksia tapahtuneella on lapsen kehitykselle? Moni kiusattu lapsi syrjäytyy tai monesta kasvaa myöhemmin kiusaaja, häirikkö. Molemmat tulevat yhteiskunnalle kalliiksi: he ovat maksuerä, eivät tuottavia yhteiskunnan jäseniä! Emmekö me halua, että vihtiläisistä lapsista kasvaa työssäkäyviä aikuisia ja tulevia vastuunkantajia?
 
Ensi vuoden vaikea taloustilanne on ollut tiedossa jo pitkään. Miten on mahdollista, että olemme näin lähellä joulua hallitsemattomassa ja suunnittelun puutteesta kärsivässä päätöksentekotilanteessa? Kunnanhallituksenkin päätökset muuttuvat vielä tässä kokoussalissa kokoomuksen ja keskustan toimesta. 
Oikeisto on vaatinut virkamiehiä tekemään säästöesityksiä. Torstain valtuustoinfossa tuntui siltä, että oikeiston haluama päätös olla nostamatta tuloveroprosenttia tehtiin sokkona tietämättä, mihin ajaudutaan palveluiden osalta. Talousarviokirjan sisällä oleva lokakuun valtuustossa hyväksytty strategia vaikuttaa tällä hetkellä monin osin irvikuvalta tämän valtuuston esityslistan rinnalla. Samoin moni kohta varsinaisessa talousarviotekstissä ja tuloskorteissa on selkeässä ristiriidassa tehtävien päätösten valossa. 
Tekstin osalta tämä talousarviokirja on siis paljolti sanahelinää. Onko hyvän hallintotavan mukaista, että valmistelevat virkamiehet ovat joutuneet tätä ”sanahelinää” kirjoittamaan tässä tilanteessa, missä tiedetään, etteivät tavoitteet tule toteutumaan?
 
Kunta ei ole osinkoja jakava yritys. Miten kunta voi perustella irtisanomisiaan ja lomautuksiaan tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä, kun koko ajan peruspalvelujen tarve on olemassa? Tämä yhtälö ja toteuttaminen on kestämätön tapa hoitaa kunnan taloutta ja kuntalaisten hyvinvointia. Tämä on juuri sitä hölmöläisten peiton tekemistä: toisessa päässä säästetään ja toisessa päässä maksetaan entistä kalliimmalla hinnalla.
Kunnan tehtävänä on tuottaa peruspalvelut ja huolehtia eri-ikäisten kuntalaistensa hyvinvoinnista. Tässä tehtävässä kunnan tärkein resurssi on henkilöstö. Millainen työnantaja Vihti on, kun se kriittisessä taloustilanteessa on valmis ottamaan jo valmiiksi tiukoille ajetun henkilöstönsä selkänahasta viimeisenkin palan? Vihti elää henkilöstönsä osalta ns. kädestä suuhun- tilanteessa jo nyt! Meillä on kuntakokoon nähden alimitoitettu henkilökunta monella sektorilla. Jopa aina parjattu hallintokin on liian tiukoilla. Meiltä puuttuu henkilöstöresurssia, joka kehittää ja suunnittelee esimerkiksi erilaisia hankerahoituksia ja projekteja. Sairauspoissaolot ovat jo kolmatta vuotta kasvussa. 
 
Meillä on ollut tähän asti kokousta listalla kunnanhallituksen esitys miljoonan euron henkilöstösäästöistä, mikä henkilötyövuosiksi muutettuna tarkoittaa 30 henkilön irtisanomista heti 1.1.2010 alkaen. Koska 1.1.2010-aikataululla ei voida 30 henkilöä irtisanoa, tarkoittaa miljoonan euron henkilöstösäästö loppujen lopuksi yli 60 työntekijän irtisanomista ensi vuoden aikana! 
Tämä tietää väistämättä suuria karsintoja palveluihin, esimerkiksi toisen kirjaston lakkauttamista, kirjastoautotoiminnan lopettamista, uimahallin sulkemista, muiden paitsi Nummelan nuorisotilojen sulkemista. 
Vihdissä toteutetaan jo nykyisellään edullista palveluntuotantoa Suomen kuntien keskiarvoon ja verrokkikuntiin nähden. Meillä on äärimmäisen tiukoille vedettyjä toimintoja, missä nyt esitettävät henkilöstösäästöt ovat todella vahingollisia. Saamme varmasti ilmaista mainosta ja pääsemme Ilta-Sanomien lööppeihin otsikolla ”Vihti siirtyy kertakäyttöastioihin”, jos ajamme ruokapalvelut alas. Lapsiin ja nuoriin, sekä laitoshoidossa eläviin kohdistuvat muutkin ruokapalvelun säästöt, jos esimerkiksi ateriatuotannossa siirrytään korvaamaan osa aterioista valmisruuilla. Me kaikki tiedämme, kuinka tärkeää ihmisen kasvulle ja kehitykselle on oikeanlainen ravinto.
 
Vihdin päätöksentekokulttuurista puuttuu suunnitelmallisuus. Kunnanhallitus lätkii oikeistojohtoisia päätösesityksiä kokouksesta toiseen hakuammunnalla ja siirtää kokouspäiviä myöhemmäksi ja myöhemmäksi, ja lopulta kuitenkin täällä valtuustosalissa vielä muutetaan esityksiä, vaikka muutama kokous sitten juuri tähän kunnanhallituksen puheenjohtaja kielsi meitä muita ryhmiä menemästä. Onko poliittisesti vastuullista päättää, että säästetään tuolta 500 000 euroa ja tuolta miljoona ja laittaa virkamiehet sitten etsimään ne säästöt? Vihdin Vasemmistoliiton mielestä ei ole. Säästötavoitteita tulisi etsiä poliittisesti yhdessä ja yhteistyössä virkamiesten kanssa. Tämän syksyn asioiden hoidosta ei oikeistolle heru tyylipisteitä, tosin ei niitä politiikassa muutenkaan onneksi jaeta.
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä irtisanoutuu tällaisesta kokoomuksen ja keskustan vetämästä kunnallispolitiikasta, missä kuntalaisten hyvinvointia heikennetään ja kunnan työntekijät laitetaan käytännössä maksamaan säästöt. 
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei hyväksy seuraavia asiakohtia, vaan esittää niihin muutoksia:
 
sivu 32, listan asianro 7, henkilöstöosuus:
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei hyväksy 1 miljoonan säästöä henkilöstömäärärahoista. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei myöskään hyväksy henkilöstön irtisanomisia, eikä lomauttamista. Esitämme miljoonan euron palauttamista henkilöstömäärärahoihin.
 
Sivu 33, listan asianro 7, hallintokeskus
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei hyväksy Karviaiselle esitettyä 500 000 euron säästöpäätöstä, koska se on jo syntyessään susi. Tänä vuonnakin nyt esitetyille säästökohdille on tulossa miljoonien eurojen ylityksiä. Esitämme 500 000 euron palauttamista ostot Karviaiselta-tulosalueelle. 
 
Sivu 33, listan asianro 7, sivistyskeskus
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää 328 000 euron palauttamista koulutuksen tulosalueelle.
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä Vihti-lisä on kallis ratkaisu tässä taloustilanteessa, missä samanaikaisesti ulotetaan laajoja leikkauksia ja palvelujen heikentämisiä lakisääteisiin palveluihin kohdistuen lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin. 
Esitämme Vihti-lisän muuttamista tulosidonnaiseksi ja kannatamme SDP:n ja Vihreiden tekemiä esityksiä.
 
Sivu 34, listan asianro 7, investointiosa
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Haimoon kouluun ja päiväkotiin varataan vuosille 2010 ja 2011 molemmille investointimääräraha 1,5 miljoonaa euroa /vuosi.
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Ojakkalan perhekeskuksen investointimääräraha vuosille 2011 ja 2012 palautetaan takaisin.
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että Ratapuiston huoltorakennuksen investointimääräraha lisätään vuodelle 2010 sadantuhannen (100 000) euron suuruisena. Kunta edellytetään etsimään toteuttamiseen ratkaisua yhdessä halliyrittäjän kanssa ja mahdollinen talkoorakentaminen huomioitava myös.
 
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että investointimääräraha 100 000 euroa Vihdin yhteiskoulun muutostöihin palautetaan vuodelle 2010.
 
Sivu 35, listan asianro 7, investointiosa
 
Vihdin Vasemmistoliitto esittää, että Hiidenrannan päiväkodin IV-korjauksen investointimääräraha palautetaan vuodelle 2011.