Etusivu - Sari - Työ- ja tehtävähistoria - Sarista sanottua - Blogi - Lehdistökuvat - Ota yhteyttä - Linkit

2009
 
 
2008
 
 
2007
 
Sunnuntai 17.6.2007
Puoluekokous on puhunut
 
Omalta osaltani Vasemmistoliiton 5. puoluekokouksen jännittävin päivä oli tämä aamu, kun varapuheenjohtajapaikoista äänestettiin. Jäin pronssille. Näissä kisoissa sillä sijalla ei ole mitään merkitystä. Paikkaa puoluejohdossa ei saa, jälkeä tai merkkiä ei jää.
 
Varapuheenjohtajavalinnat menivät yksillä äänestyksillä.
 
1. varapuheenjohtajavaali, annettuja ääniä 453
Arhinmäki Paavo 238
Pekonen Aino-Kaisa 109
Virta Sari 108
 
2. varapuheenjohtajavaali, annettuja ääniä 457
Pekonen 274
Virta 178
Hylättyjä 5
 
Kiitos kaikille niille puoluetovereille, jotka uskoivat minuun ja antoivat äänensä. Niitä oli kuitenkin etelästä pohjoiseen. Tutustuin moniin ihaniin ihmisiin, hiljaiseksi veti lappilaisen "tanssivan saarnamiehen" vapaaehtoistyö puolueen nimissä. Kun puolueella ei ole rahaa, hän kulkee puolueen asialla ympäri laajaa Lappia - omalla kustannuksellaan. Lapissa tulee yhdellekin reissulle helposti 600 kilometriä mittaa...
 
Päivän kolmannessa vaalissa puolueen uudeksi "työmyyräksi" eli puoluesihteeriksi valittiin Sirpa Puhakka, Helsingistä. Onnittelut Sirpalle - töitä riittää ja niitä hän on valmis uudistavassa vasemmistoliitossa tekemään. Harmillista vaan, etten enää saa jatkaa Sirpan kanssa yhteistyötä työn merkeissä, kun hän nyt jättää viestintäpäällikön tehtävät Solaris-Lomilla :(
 
Osallani tai vastuullani ei ole tällä  hetkellä puolueen organisaatiossa millään tasolla mitään tehtävää. Minä hengähdän, keskityn perheeseen ja vielä parisen viikkoa töihinkin ennen erittäin odotettua ja mielestäni myös ansaittua kesälomaa.
Blogini vaikenee myös tässä samalla kesälaitumille.
 
 
Torstai 14.6.2007
Puoluekokous on ovella
 
Huomenna sitten alkaa Helsingin Kulttuuritalolla Vasemmistoliiton viides puoluekokous. Olin itse aktiivisessa roolissa Turun puoluekokouksessa kesällä 2004, kun vedin kokousväelle molempina viikonlopun aamuina muutaman minuutin lämmittelyjumpan. Muuten olin kokouksen seuraaja ja osallistuja puoluekoululaisena. Meitä puoluekoululaisia oli eri puolelta Suomea lähes 70 osallistujaa. Välillä kävimme opiskelemassa ja "hakemassa" tehtäviä ja välillä palasimme kokoussaliin (joka itse asiassa oli suuri teltta) hakemaan vastauksia eli suorittamaan annettuja tehtäviä. 
Tämän kertaista  puoluekokousta voi seurata keskitetysti kokouksen omilta sivuilta. Vasemmistoliiton sivuillta löytyy myös paljon puoluekokousasiaa, samoin kuin Vasemmistonaisten sivuilta. Oheisista linkeistä voi tutustua muun muassa kaikkiin puoluejohtoon pyrkiviin ehdokkaisiin erilaisten kysymysten ja annettujen vastausten puitteissa.
 
Nyt on riennettävä unten maille, jotta on täysissä voimissa tulevaa kolmea päivää varten.
 
 
Sunnuntai 9.6.2007
TUL uuteen aikaan?
 
Kesäkuun viikonloppuni menevät isoissa kokouksissa. Saimme tänään päätökseen TUL:n 26. liittokokouksen, joka alkoi perjantai-iltana Porissa kansainvälisen TUL Joy Games-leirin ja liittokokouksen yhteisillä avajaisilla. Varsinainen kokous alkoi lauantaina, mihin sijoittuivat kaikki henkilövalinnat. Historiallista kokouksessa oli se, että nyt valittiin puheenjohtajaksi ensimmäinen nainen liiton 88-vuotisessa historiassa. Kansanedustaja Sirpa Paatero Kotkasta luotsaa Suomen Työväen Urheiluliittoa seuraavan liittokokouskauden eli kolme tulevaa vuotta. Liittokokouskausi muutettiin hyväksytyillä sääntömuutoksilla neljästä vuodesta kolmivuotiseksi. Kaiken kaikkiaan hallintoon saatiin nuorennusta, kun hallituksessa on nyt kaksi alle 40-vuotiasta ja 2. varapuheenjohtaja Antti Vuolanne - tuore kansanedustaja Porista - on juuri 40 vuotta täyttänyt. Lisäksi valtuuston 1. varapuheenjohtajaksi valittu Jukka Ukkola Haukiputaalta kuuluu myös alle nelikymppisten sakkiin. TUL:n uusi hallitus muodostui ainakin kokemuksen,?   nbsp;nbsp;nbsp;nbsp;nbsp;osaamisen ja ikärakenteen kannalta katsottuna toimivaksi. Aika näyttää, miten uusi hallitus ja valtuuston varapuheenjohtajat liittoamme kehittävät. Odotan innolla työskentelyä uuden hallituksen kanssa. Tärkeää on uudistuminen, tärkeää on kokemus ja niiden välinen tasapaino. Sellaiseen muodostukseen liittokokous henkilövalinnoissa mielestäni pystyi. 
 
Uudella puheenjohtajalla ja hallituksella on liiton vuoteen 2015 ulottuvan strategian käynnistämisessä ja liittokokouksessa tehtyjen päätösten toteuttamisessa yllin kyllin tehtävää. Sen lisäksi Suomen uusi maalisvaalien jälkeinen yhteiskunnallinen tilanne pakottaa terävöittämään sanomaa. Liitokokouksen hyväksymä liikuntapoliittinen kannanotto toimii hyvänä pohjana aktiiviselle liikuntapoliittiselle keskustelulle, joka käynnistyi ilahduttavalla tavalla Porin hellepäivien aikana. Liittokokous puhalsi kyllä kivasti uutta henkeä tehdä työtä sen tärkeimmän eteen: liikkumisen on oltava mahdollista kaikille. Liikkumisen ilo on erinomainen väline kasvattaa sekä tukea lapsen ja nuoren kehittymistä kasvussa aikuisuuteen. Paikkansa ensimmäisenä varapuheenjohtajana jättänyt Birgitta Kervinen liikutti kokousväkeä puheensa omakohtaisella kokemuksella, miten urheiluseurassa toimiminen pelasti hänet lapsena, kun perheessä elettiin vaikeita ja ahdistavia aikoja työttömyyden aiheuttaman syrjäytymisen takia. 
 
Liittokokouksessa oli paikalla 110 kokousedustajaa, neljä edustajaa puuttui. Tulevana viikonloppuna Vasemmistoliiton puoluekokouksessa on monen tärkeän asian joukossa myös esitys puoluekokouksen pienentämisestä. Kieltämättä on aika mammuttimaista, että Vasemmistoliittossa, noin 10 000 jäsenen puolueessa ylin päättävä elin eli puoluekokous on 500-jäseninen. TUL:n yli 1000 seurassa on jäseniä noin 300 000 ja meillä vastaava edustajien pääluku on siis 114. Puoluekokous voisi olla selvästi pienempi, eikä demokratia siitä vaarantuisi. Itse en voi tulevana viikonloppuna olla asiasta äänestämässä, koska en ole virallinen puoluekokousedustaja. Mutta jos olisin, olisin valmis pienentämään puoluekokousedustajien määrää esitettyyn 300 henkilöön.