Viikonloppuna tuli yksi armelias tunti lisää, kun siirryttiin talviaikaan. Sinänsä talviaikaan siirtyminen on ikävää, koska iltaisin alkaa pimeys aikaisemmin. Moni alkaa tässä vaiheessa vuotta olla väsynyt, aamuisin on hankala päästä sängystä ylös. Valittaapa jotku saavansa aina syksyisin muutaman lisäkilonkin. Syynä kertyineisiin rasvoihin on kuulemma pimeys: ei viitsi lähteä ulos, vaan mieluummin piristää itseään vaikka suklaalla...

Riittävä uni ja lepo on itse asiassa erittäin tärkeää. Lapsikin kasvaa levossa ja unessa. Kun meidän nuorimmainen nyt alkaa osoittaa jo merkkejä kunnon yöunipätkistä, on tulostakin alkanut tulla: pituutta tulee lisää :)

Koko Suomi tuntuu seuranneen mielenkiinnolla Elämä Pelissä-ohjelmaa, missä muutama julkkis on asettanut itsensä alttiiksi julkiselle tarkastelulle muuttaessaan oleellisesti elämäntapojaan. Kiireinen ay-pomo tai valtakunnan ylimmät päättäjät - kuten ministerit ja kansanedustajat - eivät kyllä kovin hyvin pysty yöuniaan tai tarvittavaa lepoaan turvaamaan. Lehdistä ja blogeista saa säännöllisesti lukea, kuinka aikaa nipistetään omasta hyvinvoinnista: ensiksi jää liikkuminen, sitten nipistetään yöunista. Ja kumpikin on erittäin huono asia.

Useammassakin lehdessä on nyt ollut nukkumisesta, unesta ja levosta kirjoituksia lyhyen ajan sisällä. Aihe lienee ajankohtainen vuodenaikaansa nähden, mutta myös yhä kiihtyvän työelämän takia.  Kansanterveyslaitoksen erikoistutkija Erkki Kronholm sanoo, että koko yön valvominen vastaa vaikutuksiltaan promillen humalaa. Koska univelka heikentää työtehoa ja altistaa onnettomuuksille, mennään vaikutuksissa siis taloudellisiin menetyksiin. Kyllä jokainen tietää omasta kokemuksestaan, että väsyneenä työnteko tökkii. Ei saisi koskaan olla niin kiire, ettei ehtisi vaikka viiden minuutin happihyppelylle ulos silloin, kun kerta kaikkiaan on paljon töitä, eikä aivotoiminta meinaa kulkea normaalinopeuttaan. Se ulkona käytetty viisi minuuttinen ei ole hukkaan heitettyä aikaa, vaan tuottaa loppupäivälle paremman tuloksen kuin ajattelun takkuaminen ilman pientäkään lepoa. 

 

Unen tarve on hyvin yksilöllistä, joku pärjää viiden tunnin unilla, toisen kroppa vaatii yhdeksän tunnin unet. Arkivalvomista voi paikata viikonlopun pitemmillä unilla. Univelkaa alkaakin syntyä, kun töistä ei esimerkiksi ole taukoa viikonloppunakaan. Em. tutkija kehottaakin työnantajia luomaan mahdollisuudet terveelle työajalle. Jatkuvat ylityöt, töiden tekeminen iltamyöhään kotona tai ainainen  käytettävissä oleminen (puhelimitse aina saavutettavissa) eivät paranna unta. Aivot tarvitsevat lepoa työstä ja työasioista. Jotta uni todella palauttaa ja on lepoa, tulee unen olla hyvää: ei heräilyjä, ei painajaisia yms. Eri asia on sitten, jos perheessä eletään vielä pikkulapsivaihetta, jolloin unen laadulle tulee omat haasteensa. 

 

 

 

Sisäministeriön työryhmä on saanut valmiiksi hallituksen sisäisen turvallisuusohjelman esityksensä. Työryhmä ehdottaa muun muassa, että neuvoloissa alettaisiin valmentamaan lasta odottavia vanhempia vanhemmuuteen ja vanhemmuuden vastuuseen. Työryhmä on miettinyt keinoja, joilla lapsia ja nuoria estetään syrjäytymästä. Ehdotuksissa keskitytään perheiden ja lasten tukemiseen neuvolakäynneistä lähtien. Oppimisvaikeuksien havaitseminen neuvolassa johtaisi jatkossa heti lapsen kehityksen tukemiseen vaadittavilla tavoilla.

Esitys on hyvä, jos vain saataisiin toimimaan. Valitettavasti olen tässä suhteessa skeptinen. Epäilykseni perustuvat omiin neuvolakokemuksiini. Äitiysneuvolassa olen saanut aina asianmukaista ja erittäin hyvää huolenpitoa. Kiitos suureksi osaksi kohdalleni sattuneen pitkäikäisen ja erittäin ammattitaitoisen terveydenhoitajan, joka ei vuosilomia lukuunottamatta vaihtunut. Joten voisin kuvitella, että äitiysneuvolan puolella ehkä saadaankin esitetyt vanhemmuusoppitunnit toteutumaan. Hoidetaanhan siellä myös synnytysvalmennuskin. 

Lasten neuvolasta minulla ei valitettavasti ole kovinkaan hyviä kokemuksia. Onneksi emme ole olleet pahoissa vaikeuksissa, osaamme tarvittaessa hakea apua, eikä lapsillamme ole ollut erityisiä ongelmia. Mitä nyt esikoisemme napatyrä olisi voinut vaikka järkyttääkin, varsinkin kun neuvolassa ei osattu sanoa tai neuvoa sen suhteen yhtään mitään! Onneksemme olimme lapsemme kanssa silloin vapaaehtoisessa rotavirustutkimuksessa, jossa saimme säännöllisillä käynneillä myös lastenlääkäripalveluja. Tutkimusyksikössä saimme asiantuntevaa tietoa napatyrästä, sen synnystä, hoidosta ja paranemisesta. 

Lasten neuvolapuolella (ainakin Turussa asuessamme) oli liian monta lasta yhtä hoitajaa kohden. Käynneille ei ollut riittävästi aikaa; ne olivat mielestäni mittaamista, punnitsemista ja rokottamista. Mukaan saimme esitteitä ruokailuista ja lapsen kehityksestä, keskusteluille oli erittäin vähän aikaa. Poikamme kohdalta neuvolatäti unohti ensimmäisen hammashoitajakäynnin: itse piti sen perään kysellä. Entä se äiti tai isä, joka ei hoksannutkaan kysyä. Jäi varmasti sitten ensimmäinen hammashoitajakäynti käymättä.

 

Uudessa kotikunnassamme asiat ovat - jos mahdollista - vieläkin "huonommin". Nuorimmaisellamme on tähän mennessä ollut neljä neuvolakäyntiä, viides on nyt tulossa. Meillä on ollut tähän mennessä kolme eri hoitajaa, tulevassa kaksivuotisneuvolassa tapaamme sitten jo neljännen eri hoitajan! Minulle on syystäkin tullut tunne, ettei neuvolassa juuri lastamme tunneta. Pystytäänkö tällaisilla eri hoitajien luona käynneillä huomaamaan kehitysviivästymät tai - muutokset? Voisihan olla, että uudessa kotipaikassa olisimmekin perhe, jolla on kotiutumisvaikeuksia, sopeutumisvaikeuksia, yksinäisyyttä, masentuneisuutta. Missä sen joku voisi havaita, huomioida? Ehkä juuri neuvolassa, missä lasten takia käydään säännöllisesti, joskin lapsen kasvaessa käynnit ovat jo tosi harvassa. 

 

Jälleen, onneksemme emme ole kohdanneet sellaisia ongelmia tai vaikeuksia, mihin emme olisi itse oma-aloitteisesti kyenneet hakemaan apua. Lapsemme ovat perhepäivähoidossa, jossa on vertaisryhmä, joten jos lapsillamme olisi jotain kehityshäiriöitä, ne ilmenisivät siellä. Mutta miten nykyinen kotikuntamme pystyy tällaisella hoitajien vaihtumis- ja muutostahdilla turvaamaan kaikkien lapsiperheidensä hyvinvoinnin? Vihti on muuttovoittoinen kunta, tänne tulee erityisen paljon lapsiperheitä. Palvelut eivät ole muuttovirran mukaisessa tahdissa. Lapsiperhe voi uuteen paikkaan muuttaessa kohdata monenlaisia ongelmia. Meillekin moni vakuutti Turusta pois lähtiessämme, että onneksi lapsenne ovat niin pieniä, ettei tule ongelmia muuttaa. Kuitenkin silloin kolmivuotiaamme koki muuton yllättävän rankkana. Hän ikävöi ensimmäiset 5 - 6 kuukautta kovasti entistä kotiaan ja päiväkotikavereitaan.

 

Varmasti on parempiakin neuvolakokemuksia kuin meidän perhettä kohdanneet. Sisäministeriön työryhmän ehdotukset ovat erinomaisia, mutta ehdotukset sellaisenaan eivät vielä riitä. Kuntien on resurssoitava neuvolatoimintaan henkilöresursseja myöten. Lapsiperheiden tukeminen ja varhainen puuttuminen on arvokasta ja säästää monilta tulevilta huomattavasti kalliimmilta satsauksilta.

 

 

 

Viime viikolla oli viiden minuutin energiansäästötempaus. Muun muassa Helsingin kaupunki sammutti katuvalonsa viideksi minuutiksi. Tempaus osoittautui liian lyhytaikaiseksi: varsinaista energiakulutuksen säästöpiikkiä ei nimittäin voitu osoittaa. Ehkä sitten, jos kaikissa kotitalouksissakin todella olisi oltu nuo minuutit pimeässä.

EU vaatii suomalaisetkin energian säästössä joukkotalkoisiin. Ellei vapaaehtoisin toimin ylletä tiukkoihin säästötavoitteisiin, säästäminen muuttuu pakoksi lain kirjaimin. Kaupungit ja kunnat tutkituttavat säästökohteensa ja tutkimukset maksavat. Samoin on kotitalouksien tilanne. Kun haluat säästää energiakulutuksessa, joutuu vääjäämättä uusimaan kotitalouskoneensa, jos ne eivät jo ole uusinta energiataloudellista tekniikkaa. Jotta päästään kulutuksessa säästötavoitteisiin, on sillä ensin kuitenkin hintansa.

Kun pari vuotta sitten tähän aikaan pähkäilimme muuttoa, asumismuotoa ja viimein asumismuodon energiaratkaisuja, oli ratkaistava uuden kotimme lämmitysratkaisut. Sähkölämmitteiseen taloon hankimme takan, koska oli osoitettavissa selvää energiasäästöä lämmityskustannuksiin. Tähän liittyivät tietysti talon lämpimän ilman talteenottotekniikka yms. Kuitenkin tosiasia on se, että vaikka säästämme vuodessa sähkölämmityskuluissa, saamme muutamia vuosia kerätä näitä säästöjä ennen kuin takan hinta on maksettu. Ja maksavathan ne takkapuutkin jotakin.

Toivottavasti Suomessa osataan sitouttaa ja motivoida kansalaiset energiasäästövaatimuksiin, koska tosiasia on, että jokainen meistä joutuu myös maksamaan, jotta voi olla säästötalkoissa mukana. Onhan sekin kuluerä, kun vaihdat hehkulamput energiasäästölamppuihin. Kysymys on luonnollisesti pitkän aikavälin asioista, omasta tulevaisuudesta, mutta ennen kaikkea tietysti lastemme ja lasten lastemme tulevaisuudesta. Omaa energian kulutusta motivoi parhaiten tietysti kohonneet kustannukset. Ei ole kiva maksaa isoja sähkölaskuja. Pesemme pyykkimme ja tiskimme pääsääntöisesti yösähköllä ja uuteen kotiin hankitut koneet ovat kulutuksessaan ja kuormittavuudessaan energiataloudellisia. 

Energia- ja ympäristökysymysten tulee olla lastemme arkipäivää päivähoidosta alkaen, siten seuraaville sukupolville nämä asiat ovat luonnollista arkea. Kun lapsesta saakka oppii kierrätyksen, veden oikean kulutuksen ja sähkön käyttöön liittyvät säästötoimenpiteet, ovat nämä asiat yhtä lailla automaattisia kuin käveleminen tai syöminen. Sitä paitsi pienet lapset ovat mitä parhaimpia aikuisten opettajia! Syyskuun lopussa lapsemme olivat mumminsa hoivissa viikonlopun ajan. Kun kotiuduimme ja kävimme läpi viikonlopun kuulumisia, totesi anoppini olleen erittäin hyvässä koulussa. Nelivuotias poikamme kun oli opettanut mummille, miten TV:n katselun jälkeen otetaan virta pois päältä ja töpselikin pois seinästä. Samoin poikamme oli joutunut huomauttamaan, että valot pitää aina sammuttaa kun lähtee huoneesta pois.

 

 

Hyvät aikeeni kirjoittaa jälleen blogi valuivat jonnekin bittiavaruuteen, kun kodin laajakaistatekniikka ei toiminutkaan toivotulla tavalla. Mieheni vaihtoi pari päivää sitten uuden langattoman modeemin meidän tekniikkakaappiin ja siitä lähtien minun koneessani ovat yhteydet tökkineet. Herkin näyttää olevan kotisivujeni päivitysohjelma, joka ei siedä pienintäkään yhteyskatkosta, vaan jumittaa ohjelman ja päivityksen samantien. Onneksi en ole kiroilevaa sorttia, siinä olisivat ärräpäät jo lentäneet moneen otteeseen, kun olen ees taas tahkonnut "lopeta tehtävä"-namiskaa parin päivän ajan.

Äskettäin mieheni vaihtoi vanhan modeemin takaisin ja johan toimii taas. Valitettavasti minun aivokapasiteettini ei toimi enää - parin huonosti nukutun, nuorimmaisen sairastelun vuoksi valvotun yön takia nyt on painettava pää tyynyyn ajoissa.

 

 

Kotisivuni ovat saaneet olla hyvin rauhassa useamman kuukauden ajan. Hyvin olen saanut aikani kulumaan ilman blogikirjoittelua ja iltaisin olen jopa viettänyt aikaani kirjallisuuden ja televisio-ohjelmien parissa.

Pieni inventaario menneistä blogittomista kuukausista on nopeasti tehty: kesä, vuosiloma töistä, pihatöitä, pihatöitä, pihatöitä, lenkkeilyä, aikaa lasten ja perheen parissa, sukulaisten ja ystävien tapaamista, pihatöitä, kesäloman jälkeinen työelämä, pihatöitä ja töitä.

Nyt kun illat ovat taas pimenneet, eikä pihalla näe niin pitkään puuhastella, voi tästä blogista tulla taas säännöllisempi kaveri.

Mitään paineita en kuitenkaan asiasta ota. Tämä säilyköön harrastuksena, joka ei saa tuntua pakolta eikä velvollisuudelta.