Varsinainen kampanja on nyt päätöksessään. Huomisesta menee osa työn merkeissä Fillari, Retkeily ja Kunto-messuilla. Ja sitten onkin kiva mennä itse äänestämään. Kampanjan päätöspäivästä jäi hyvä mieli, se sujui Vantaalla alkaen Korson räntäsateessa päättyen Myyrmäkeen siisteihin sisätiloihin. Yllättävänkin moni jäi ostosreissunsa keskellä keskustelemaan, eikä sellaista tavanomaista kiirettä tuntunut tänään niin paljon olevan. Oikein sai uutta energiaa ja intoa viimeisiin kampanjatunteihin näistä ihmisten kanssa käydyistä keskusteluista. Erityisesti ilahdutti se, että muutama äänestämistään epäröinyt aikoi nyt kuitenkin uurnille huomenna mennä. 

 

Kieltämättä kampanjan kuluessa on tullut pari kertaa itseltään kysyttyä, onko tässä mitään järkeä. Kampanjointi on niin kovaa työtä, ettei kukaan todellakaan huvikseen lähde eduskuntaan yrittämään. Suomalaiseen kulttuuriin ei oikein itsestään selvästi kuulu poliittinen katudebatti tai yhteiskunnallinen keskustelu. Ehdokkaalta vaaditaankin aikamoista itsensä tyrkyttämistä ja luonnollisesti sitä vaaditaan enemmän ehdokkaalta, joka ei ole istuva kansanedustaja tai muuten julkkis. Pääsääntöisesti ihmiset kuitenkin kieltäytyvät kohteliaasti ottamasta vaaliesitettä tai -tavaraa vastaan, tai kiertävät tarkoituksellisesti kaukaa, kun tajuavat lähestyvän vaalivaaran. Mutta on näihin viikkoihin mahtunut muutama ylilyöntikin; kritiikkiä on tullut korkealta ja kovaa.

 

Huomenna tähän aikaan (klo 22.10) alkaakin jo olla Suomen suunta neljäksi vuodeksi selvillä. Jäljellä on vaalitulosten jännittäminen. Kansan painavan sanan tiedämme huomenna.

 

 

Sain eilen osallistua Urheilukanavan suureen vaalikeskusteluun, joka tuli kyseiseltä kanavalta suorana kahden tunnin lähetyksenä. Ensinnäkin tämä oli historiallinen vaalikeskustelu tai -tentti, koska aiheena oli liikunta. Keskusteluissa käsiteltiin liikunnan ja urheilun merkitystä suomalaisessa yhteiskunnassa, liikunnan tulevaisuuden tarpeita, liikuntapaikkarakentamista ja huippu-urheilua. Sivuttiinpa myös liikunnan merkitystä ihmisen hyvinvoinnin edistäjänä. Kaksituntinen keskustelu eteni niin nopeasti, että moni tärkeä asia jäi tietysti sanomatta. 

 

Tärkeintähän nyt olisi, että parin päivän päästä valittava uusi eduskunta aidosti ottaa ihmisen hyvinvoinnin kokonaisuuden tarkasteluun. Silloin liikuntaa ei voi mitenkään sivuuttaa. Moni ongelma ja tulevaisuutemme uhka kumpuaa siitä tosiseikasta, että arkiliikunta on niin oleellisesti muuttunut. Työ ei ole enää fyysisesti kuormittavaa. Kiire määrittää arkea, jolloin autoillaan joka paikkaan. Erityisesti täällä pääkaupunkiseudulla ja suuremmissa kaupungeissa lasten harrastuksiin on helposti sellaiset etäisyydet, että turvallisin matka on vanhempien kyydityksissä. Samanaikaisesti on päätöksillä muutettu koulujen opetussuunnitelmia tietopainotteisemmiksi ja taide- ja taitoaineiden vähennyksen rinnalla myös koululiikunta on pohjalukemissa. 

 

Saamme vuosittain pari kolme tutkimustulosta ja raporttia, jotka kertovat karua kieltään: lasten ja aikuisten ylipainoisuus on lisääntynyt, armeijaikäiset nuoret miehet ovat rapakunnossa, sairauspoissaolot työstä ovat lisääntyneet ja tulevat kalliiksi yhteiskunnalle. Erityisen haitallistahan on vyötärön seudun lihavuus, joka usein johtaa aikuisiän diabeteksen syntyyn ja sitä kautta muihin terveysongelmiin. Tietokoneiden ääressä istuvat liikkumattomat nuoret ovat ns. "selkäpommi" yhteiskunnalle. Ravintotottumukset eivät ole kohdallaan, jopa kouluissa tarjoillaan nopeita "hiilareita" karkki- ja limsa-automaattien välityksellä. 

 

Nyt olisi jo korkea aika siirtää tätä tutkimustietoa käytännön toimiin. Emme tarvitse enää vuosittaisia monia tutkimustuloksia, käytetään niitäkin rahoja jo kampanjoihin ja valistukseen. Mielestäni tällä asialla on kiire, enkä ole tässä yksin. Eilinen vaalitentti osoitti, että huolta kantaa moni muukin ja onneksi jopa moni puoluekin. Perhe on se suurin vaikuttaja lapsen elämään. Perheen tulee siis olla valistuksen piirissä läpi elämänkaaren. Pienimmistä alkaen siis neuvola, päiväkoti, peruskoulu, opiskelupaikat, työpaikat ja työterveyshuolto, vanhainkodit (ja ikäihmisille se esittämäni ikäneuvola-käytäntö).

 

Ehkäisemällä asioita ennalta, säästämme satoja miljoonia euroja vuodessa! Se on suuri raha käytettäväksi mihin tahansa. Eilinen vaalitentti osoitti jo viimein merkkejä siihen suuntaan, että meille tulisi kansallinen terveydenedistämisen ohjelma, jota ei kustanneta pelkästään liikuntamäärärahoista, vaan mukaan talkoisiin tulevat poikkihallinnollisesti useampi ministeriö. On eri asia puhua huippu-urheilusta ja terveysliikunnasta. Ihminen on luotu liikkumaan ja liikkumattomana keho "rapistuu" ja oireilee monin tavoin. Saamalla Suomi liikkeelle kansantalouskin paranee. Niin se vain menee.

 

Tämä tyttö lähtee myös tästä koneen äärestä liikkeelle. Jalkaudun ns. kansan pariin. Kampanjan loppukiri alkaa olla loppusuoralla. Vaalikampanjointi vaatii kovaa kuntoa. Sain eilisestä vaalitentistä yhden huolestuneen kommentin, että näytin vähän väsyneeltä. Niinpä - oman kunnon hoitamiseksi ei riitä seisoskelu ulkona ja esitteiden ojentelu. Kroppa huutaa jo kunnon hikilenkkiä. Mutta kun yöunistakaan ei ole ollut varaa lenkkiaikaa nipistää, niin pääkopalle on vain hoettava, että ensi viikolla pääset hikilenkille. Sieltä se jaksaminen taas löytyy ja väsynyt ilme väistyy :) 

 

 

Selailin päivän Hesaria silmäillen vaali-ilmoituksia. Pysähtyipä katseeni samalla myös muutamiin muihin kaupallisiin ilmoituksiin ja perin huvittuneena panin merkille, että ennen kuin ne kuuluisat keltaiset muovi- ja paperikassit ilmestyvät katukuvaan, on monet muut hintahaloot kaupoissa tavaraa tyrkyttämässä. Hyvä idea kannattaa toki kopioida eli myydä muutama päivä suurella ja näkyvällä rummutuksella isoja edullisesti hankittuja tuote-eriä maksavalle kuluttajalle.

 

Vaaliaika on tavallaan tätä samaa. Kampanjaa vedetään erittäin aktiivisesti muutama viikko. Kun numerot saadaan kuukautta ennen varsinaista vaalipäivää, se suuri rummutus lähtee käyntiin. Toisaalta aika on ehkä puuduttavan pitkä. Tänään muutama itäuusimaalainen ainakin huokaili, että onneksi tämä vouhotus on kohta ohi. Ehdokkaat jaksavat, äänestäjistä osa jo väsyy. Eikä ihme. Yhtään kauppareissua et saa tehtyä rauhassa, esitteitä ja vaalitavaraa tyrkätään joka suunnalta syliin.

 

Minä kävin tänään niin lähellä ennakkoäänestyspaikkaa, että piti omat vaalirintanapit takista peittää, etten tullut häirinneeksi kansalaisvelvollisuuttaan suorittavia ihmisiä. Mitään vaalitunnuksiahan ei saa äänestyspaikan läheisyydessä olla tai näkyä. Äänestyspaikoilla on oikeusministeriön äänestysaktiivisuuskampanjan julisteita. Minusta kampanja on ollut tosi näkymätön ja hiljainen.

Olenko väärässä? Mutta jos aidosti ja oikeasti halutaan herätällä nukkuvat, nuoret tai syrjäytyneet äänestämään, ei pelkkä kotiin tullut kirje tai juliste äänestyspaikan läheisyydessä auta. Toki oikeusministeriön nettisivuilta voi käydä selvittämässä, millainen tämä äänestysaktiivisuuskampanja on ollut. Mielestäni siitä puuttuu kuitenkin oikeanlainen räväkkyys. Kauppaketjujen tai markettien hintahulabaloopäivistä olisi voinut hyvin ottaa mallia. Rummuttaa muutama päivä äänekkäästi ja voimakkaasti eri medioista ja välineistä eri kohderyhmille tätä äänestyksen ihanuutta. 

 

Anna äänesi - päästämättä äännähdystäkään. Äänesi on paperia ja numeroita - voiko helpompaa ollakaan? Äänesi voi kantaa jopa eduskuntaan. Ääni yhdelle - tulosta monelle. 

No, oikeusministeriö on valinnut valtion hallintoon sopivan hillityn tavan kampanjoida. Ei ole ollut pelättävissä mainosskandaaleja - mutta onko tullut tuloksia? Se voidaan todeta jo sunnuntai-iltana noin klo 20, kun äänestysaktiivisuus tiedetään. Ja vain annetut äänet lasketaan!

 

 

Havahduin tänään aika karmaisevalla tavalla miettimään, mikä meitä suomalaisia vaivaa. Nimittäin - anteeksi nyt vaan ilmaisuni - joku kaheli kaahari ohitti erittäin vaarallisesti autoja ja ajoi minua päin niin pitkälle ja niin kovassa vauhdissa, että minun oli väistettävä tätä väärää kaistaa päin ajavaa liikenteen vaarantajaa. Jouduin jarruttamaan ja kyllä annoin äänitorvenkin soida pohjassa koko tilanteen ajan! Sen voin jo varmuudella sanoa, että nokkakolarilta meidät noin 80 km-tuntinopeuden vauhdissa pelasti ainostaan hyvä ajokeli ja kuiva asfaltti. Siinä meni muutama seuraava ajokilometri jalat täristessä ja sydän väpättäessa, sen verran tuo tapaus säikäytti.

 

Tuli siinä samalla mieleen parin päivän takaiset kuolonkolarit, joissa yhdessäkään ei ollut syynä huono tai vaarallinen ajokeli. Meidän liikennekäyttäytyminen on ihan väärällä tolalla nykyisin. Liikenteessäkin mennään "kaikki-minulle-nyt-heti"-asenteella. Miten monta kertaa se on kauhistuttavalla tavalla todistettu, että muutamien kymmenien sekunttien tai parin minuutin matkan teon nopeutus on pysäyttänyt silmänräpäyksessä kaiken kiireen, kun pelti on rysähtänyt.  Vaikka itse ajaisit sääntöjen mukaan ja muut liikenteessä huomioiden, et voi koskaan tietää, mistä päin joku välinpitämätön lähimmäinen paukauttaa kylkeen tai eteen. 

 

Entäs se iltapäivälehdissä uutisoitu hankeen jätetty koulumatkalla kiusattu ja pahoinpidelty poika? On aivan uskomatonta, ettei kukaan - siis ei kukaan opettajahuoneessa istuneista opettajista lähtenyt koulualueen välittömään läheisyyteen tarkistamaan tilannetta. Ne tytöt, jotka tulivat opettajille ilmoittamaan maassa makaavasta koulukaverista, sentään välittivät. Mitä mahtoi se pojan luokanvalvoja ajatella, kun hoiti asian lähettämällä pojan äidille tekstiviestin tilanteesta! Siis tekstiviestin! Mielestäni välinpitämättömyys on levinnyt hälyyttävän pitkälle, jos kasvatustehtävissä olevat ihmisetkin toimivat näin. Jotain ja aika paljonkin tämä kertoo meidän yhteiskuntamme tilasta tänä päivänä.

 

Keneltä se on pois, jos huomaisimme ja huomioisimme toisemme? Onko meillä todellakin niin kiire, ettemme ehdi esimerkiksi työtoveriltamme kysyä, kuinka sinä tänään voit? Olemmeko niin itsekkäitä, ettei meitä kiinnosta kuulla naapureiden lomamatkasta ja keittiöremontista, kun omat huolet tai lomat on tärkeämpää ehtiä kertomaan? Missä ovat pienet sanat: kiitos, ole hyvä, ole ystävällinen, hyvää jatkoa. Ja voi sen vaaliesitteenkin kieltäytyä vastaanottamasta ihan ystävällisesti toteamalla "ei kiitos", eikä kävellä ohi kiukkuisesti tiuskimalla tai vastaamatta yhtään mitään.

 

Kerrostalonaapurissa saattaa virua kuollut vanhus, jota kukaan sukulainen ei kaipaa, eivätkä seinä- tai rappunaapurit huomaa, koska kuljetaan "laput silmillä" tai tuijotellaan hississä lattiannurkkia, ettei vain joutuisi kohtaamaan toista ihmistä.Lapset saavat nahistella tai kiusata toisiaan kenenkään aikuisen asiaan puuttumatta. Mahdollisen sairauskohtauksen saanut vanhus jätetään oman onnensa nojaan, koska luokitellaan maassa makaava ihminen pultsariksi.

 

Minä nyt vähän kärjistän näillä edellä mainituilla esimerkeillä, mutta väitän, että välittäminen ei ole Suomessa kovassa huudossa. Itsestä, omasta edusta ja omista asioista välitetään kyllä, mutta aitoa toisista välittämistä ei tahdo löytyä lähipiiriä pitemmälle. Välinpitämättömyys kasvaa pienistä asioista, sanoista tai sanomatta jättämisistä. Äskettäin kolmosella päättyneessä puoluejohtajien vaalitentissä suuret puolueet lupaavat veroaleja talouskasvun edelleen kehittymiselle! Siis mitä? Mitä tapahtuu sille pienituloiselle, köyhyysrajan alapuolella jo olevalle? Ei sen kukkaroon veroalet vaikuta, ei pienituloinen saa omaa hyvinvointiaan nousemaan veroalella. Näiden joukossa ovat ne yli 100 000 lasta, jotka elävät köyhyydessä. Minä välitän, mitä heille tapahtuu.

 

 

Suorastaan harmittavan vähän ehtii tänne kirjoittamaan. Päivät venyvät nyt iltaan asti ja monena iltana alkaakin saman tien valmistautuminen jo seuraavan päivän vaalitilaisuuteen tai paneeliin. Kyllä minullekin kelpaisi istuvien kansanedustajien tapainen vaaliloma :)

Nyt on kuitenkin menossa mielenkiintoisimmat päivät ja hektisimmät ajat, eikä vaaleihinkaan ole enää kuin kaksi viikkoa! Ja sehän näkyy sekä kuuluu. Tienvarret ovat täynnä mainoksia ja tv-mainoksetkin ovat alkaneet. Kun nyt olen tällainen tasa-arvon, tasavertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden ajaja, niin enpä voi olla leikittelemättä ajatuksella, että kaikille ehdokkaille annettaisiin samat eväät toteuttaa kampanjaa. Toisin sanoen, kukin puolue maksaisi ehdokkaidensa kampanjat käyttämällä saman euromäärän kuhunkin kampanjaan. Sitten tukiryhmien vastuulle jäisi vain se, mihin asioihin rahan käyttäisi. Voisihan siinä kampanjat mennä tasapaksuiksi ja liian tylsiksi, mutta toisaalta silloin eduskuntaan ei ainakaan mentäisi "kovalla" rahalla, vaan aidosti asioilla. Mielestäni kampanjoinnissa ollaan menty liian pitkälle, kun vaalibudjetti yksittäisellä ehdokkaalla on jopa 150 000 euroa. Jos sellaista ehdokasta vielä äänestää joku matalapalkkainen tai köyhä, niin onhan siinä äänestäjän ja ehdokkaan välillä jo aika                           moinen ristiriita.

 

Halvemmallakin pääsee. Jo viime vaaleissa alkoi äänestyspäivän lähetessä sähköpostiin tipahdella tasaiseen tahtiin yksittäisten mahdollisten äänestäjien kysymyksiä. Siinä joutui välillä tiukkoihinkin tilanteisiin ja odottamattomiinkin asioihin ottamaan kantaa. Aikaa sekin vie. Joten jos nämä blogikirjoitukseni harvenevat tästä entisestään, niin tiedätte, että vastailen näiden kansalaisten kysymyksiin. Sellaisia on nyt muutama tullut. Minä otan sähköpostikysymykset vakavasti. Tiedän toisenlaisiakin ehdokkaita olevan. Sähköposti on kuitenkin nykyaikainen viestintätapa, eikä a) kaikkien halukkaiden kanssa ehkä ehdi markkinoilla jutella tai b) joku voi olla niin ujo, ettei pysty vaaliteltalle tulemaan tenttaamaan ja c) onhan sähköposti kuitenkin vaivaton ja ajaton tapa ottaa yhteyttä: mihin aikaa tahansa päivästä mistä päin tahansa Uuttamaata.