Opettaja-lehden päätoimittaja esittää uusimmassa pääkirjoituksessaan turvamiesten palkkaamista kouluun. Lähtökohtana esitykselleen hän pitää vaarallisten oppilaiden lisääntymistä kouluissa. Opettajien turvallisuus on jo uhattuna, kun levottomimmat ja häiriintyneimmät oppilaat kykenevät väkivallan eri muotoihin.

 

En missään nimessä vähättele sitä tosiasiaa, että levottomuudet ovat kouluissa lisääntyneet ja sitä kautta turvallisuus on päivittäisessä kouluarjessa monta kertaa uhattuna. 

Tunnen koulumaailmaa, koska itsekin olin opettajana lähes viisi vuotta. Jo minun aikanani kouluissa oli vaaratilanteita. 

 

Mutta en silti vielä olisi valmis menemään näin pitkälle, että turvamiesten pitäisi vartijoida koulurauhaa.

On ilmiselvää, että levottomuudet ja häiriöt, kaikkein vaarallisimmatkin tilanteet johtuvat resurssien vähäisyydestä.

Kunnat puristavat koko ajan eri hallintokunniltaan säästövaatimuksia. Tuntikehyksiä kiristetään. Oppilaat ahdetaan alun alkaen pienempiä ryhmäkokoja varten suunniteltuihin luokkiin. Koulunkäyntiavustajia ei ole riittävästi. Oppitunnista menee liikaa aikaa kurinpitoon, järjestykseen. Kouluterveydenhoitajilla on liikaa oppilaita vastuullaan, mistä seuraa, ettei oppilas saa kuin muutaman minuutin vuosittaisen huomion terveydenhoitajalta. Koulukuraattoreita ja koulupsykologeja ei ole niitäkään tarpeeksi. Opinto-ohjaajillakin on liikaa oppilaita ajankäyttöön nähden. 

 

Koulu on muutakin kuin luokan- tai aineenopettajan tunnit. Oppilaat ovat erilaisia, erilaisista lähtökohdista tulleita. Oppilaan elämässä voi moni asia olla tosi huonosti. Ihminen reagoi äärimmäisillä tavoilla stressaantuneena, kriisitilanteissa, tunne-elämän häiriöissä. 

Koulussa pitäisi olla riittävä oppilashuolto turvaamassa koululaisen arkea sen 12 vuoden ajan, mitä lapsi peruskoulun helmassa viettää.

 

Turvamiesten palkkaamisen sijaan silläkin rahalla saataisiin joku edellämainituista ja kuitenkin inhimillisempi palikka peruskoulun arjessa kuntoon. 

 

 

Pakkanen kipristelee poskissa. Kevyt pakkaslumi leijailee isoina hiutaleita maahan. Tähtitaivas, kuunsirppi, pakkasen koristamat puut. Ihana narske jalan alla. Pakkaskelissä on ihana kävellä.

Pienen reippailun jälkeen jaksaa taas istahtaa koneen ääreen puuhailemaan.

 

Kunpa saisin - yhdessä muiden samanmielisten kanssa - suomalaiset ymmärtämään liikunnan tärkeyden ja merkityksen terveydelle ja kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Työperäiset niska-hartia- ja selkäkivuthan johtuvat suureksi osaksi istumatyön yksipuolisesta ja sanoisin paikalleen jäykistävästä luonteesta. Ihminen on luotu liikkumaan, siksi istumatyön vastapainoksi olisi liikuttava. Liikkuessa veri kiertää lihaksissa, kun sydän pumppaa suuremmalla teholla tätä elämän eliksiiriä kehoon liikkeelle.

 

Suuri osa päänsäryistä olisi ehkäistävissä ja hoidettavissa liikunnalla tai taukojumpalla. Niska- ja  yläselän lihasten jumitilanteestahan johtuu moni pääkipu. Tietokoneen ääressä istuessa pitäisi aika ajoittain, vaikka kerran tunnissa havahtua liikuttamaan käsiä, heiluttamaan hartioita ja keinuttamaan olkapäitä. Mikä vain täsmäliike saa veren siellä jumiutuneissa lihaksissa kiertämään ja näin estetään suurempi lihaskipu.

 

Itse en napsi pääkipuun särkylääkkeitä. Omat lääkkeeni ovat niska-hartiaseudun jumppa, reipas kävelylenkki raikkaassa ulkoilmassa (käsien pitää saada heilua vapaasti tai sitten voi ottaa myös sauvat mukaan) tai jos kipu on sitkeä, niin viimeisenä keinona lämmin kauratyyny sitten auttaa.

 

Liikunta-aiheisiin palaan takuulla uudemman kerran!

 

 

 

Eilen avattiin Vasemmistoliiton vaalikampanja Helsingissä. Vaalislogan julkistettiin, TV-mainokset nähtiin ja me eri puolilta Suomea olevat ehdokkaat tavattiin toisiamme. 

Ehdokastapaamisessa oli mielenkiintoinen puheenvuoro professori Markus Jäntillä, joka tarkasteli hyvinvointivaltion lähitulevaisuuden haasteita. Niihin päästääkseen piti katsoa taaksepäin, arvioida parin kolmen viime hallituksen toimia ja toimien seurauksia.

 

Ei yllättäviä tuloksia, koska me tiedämme, että tuloerot ovat valtavasti kasvaneet: köyhät ovat köyhtyneet ja rikkaat rikastuneet. Mutta erittäin moni hänen argumenttinsa valaisi sitä tosiseikkaa, että köyhin luokka on jätetty lähes oman onnensa nojaan!

Eihän sen niin pitäisi olla, mihin on tänä päivänä ajauduttu: politiikka on saavutettujen etujen puolustamista. Hyvinvointiyhteiskunta perustuu tasa-arvon pohjalle, mutta nyt ollaan tilanteessa, missä peruskoulukin eriarvoistaa. 

 

Minua ilahdutti erityisesti Jäntin ajatus, että julkisissa palveluissa on päästävä irti kustannustehokkaasta kurimuksesta. Tätähän minä eniten Turun opetuslautakunnassa ajoin: minun oikeudentajuuni kun ei mene se, että julkisella puolella voidaan asettaa taloudellisia tulostavoitteita. Laadullisia kyllä ja pitääkin asettaa!

 

Tänään on viikon ansaittu lepopäivä - aikaa perheelle ja kodin askareille. Pyryttäis tuota lunta nyt niin paljon, että pääsisimme hiihtämään. Perheen 3-vuotiaskin kovasti kyselee latujen perään.

 

 

Kun lasten ja nuorten kohdalla jotkut asiat ovat huonosti, minuunkin aina sattuu. Päivän tai oikeammin illan pääuutislähetyksessä uutisotsikossa oli vielä positiivinen sävy: "lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon pääseminen on hiukan helpottunut".

Mutta siihen se sitten jäikin - aika epämääräiseen ilmaisuun "hiukan". Pahin tilanne on täällä ruuhka-Suomessa, Uudellamaalla, Helsingissä ja Varsinais-Suomessa ei pystytä toimimaan hoitotakuun puitteissa. Vain joka kolmas lapsi hoidetaan hoitotakuun rajoissa. Pahimmillaan ensimmäistä psykiatrin vastaanottoa joutuu odottamaan 1,5 kuukautta ja psykiatriseen sairaalahoitoon pääsemistä 1,5 vuotta! 

 

Siis puolitoistavuotta on pitkä aika kenen tahansa elämässä, saati hoitoa vaativan lapsen!  Mitä ihmettä ne perheet tekevät, jotka eivät saa lapselleen tai nuorelleen asianmukaista hoitoa?

Yksinkertaisesti Suomessa ei ole tarpeeksi lasten psykiatreja. Eikö nyt pitäisi tehdä jotain koulutusjärjestelmän puitteissa? Eikö lääkereitä kiinnosta erikoistua lastenpsykiatriaan? Vai minkä seurausta lastenpsykiatrien puute on?

Tätä täytyykin selvittää. Jos joku tietää, kirjoittakaa minulle ja kertokaa. Yhteystietoni löytyy näiltä sivuilta.

 

 

Nyt se sitten alkaa - minunkin osaltani blogin kirjoittaminen. Tai nettipäiväkirjan. Tai päivän ajatuksien kirjoittaminen. Tai...Niin, en aio orjallisesti joka päivä kirjoittaa, kuinka aamuni on lähtenyt käyntiin tai kuinka perheeni söi lounaaksi makaroonilaatikkoa. Kirjoitan kun siltä tuntuu ja "oikeaa" sanottavaa on.

 

Kirjoittaminen on kyllä tietynlainen intohimoni. Raapustelen säännöllisen epäsäännöllisesti Oulaisissa ilmestyvään RapuSanomat-lehteen kolumneja. Nautin niiden kirjoittamisesta. Kouluaikana sain ainekirjoituksista yleensä kiitettäviä, usein jopa kymppejä. Olin myös pitkään työsuhteissa sanomalehteen, mutta toimittajaa minusta ei sitten kuitenkaan tullut, kun koulumaailma veti niin kovasti puoleensa ja valmistuin silloin aikanani psykologian ja uskonnon opettajaksi. 

 

Kymppiuutisten uutisotsikoissa vilisee just "1300 ehdokasta vastannut MTV3:n vaalikoneeseen". Minäkin olen niiden joukossa. Tässä on muutama ilta mennyt mukavasti vastaillessa eri vaalikoneisiin. Vaalit ovat yhä enemmän siirtymässä nettiin. Siitä huolimatta uskon kuitenkin myös kohtaamisen voimaan - siis tapaamisiin turuilla ja toreilla. Se vaalityö on vasta alkamassa!